1Job vastasi ja sanoi:

2Minun puheeni on vielä murheellinen, ja minun voimani on heikko huokausteni tähden.

3Jospa minä tietäisin, kuinka minä hänen löytäisin, ja tulisin hänen istuimensa tykö!

4Ja asettaisin oikeuden hänen eteensä, ja täyttäisi suuni perustuksilla,

5Tietäisin, mitä hän vastais minua, ja ymmärtäisin, mitä hän minulle sanova olis.

6Riiteleekö hän suurella voimalla minun kanssani? Ei, vaan itse antaa minulle voimaa.

7Sillä minä vakuuteni osoittaisin hänen edessänsä, ja pääsisin ijäti vapaaksi siitä, joka minun tuomitsee.

8Mutta jos minä kohdastansa käyn, niin ei hän ole siellä; jos minä menen takaperin, niin en minä häntä havaitse.

9Jos hän on vasemmalla puolella, niin en minä häntä käsitä; jos hän kätkee itsensä oikialle puolelle, niin en minä häntä näe.

10Mutta hän tuntee minun tieni; koetelkaan minua, niin minä löydetään niinkuin kulta;

11Sillä minä panen jalkani hänen askeleillensa, pidän hänen tiensä, ja en poikkee siitä.

12Ja en poikkee hänen huultensa käskyistä, ja kätken hänen suunsa sanat, niinkuin minun tapani on.

13Hän on itse ainoa, kuka estää häntä? hän tekee, mitä hän tahtoo.

14Sillä hän täyttää aivoitukseni minusta; ja tainkaltaisia on paljo hänen tykönänsä.

15Sentähden olen minä hämmästynyt hänen edessänsä, ja koska minä sen ymmärrän, niin minä pelkään häntä.

16Ja Jumala on tehnyt minun sydämeni pehmiäksi, ja Kaikkivaltias on minun peljättänyt.

17Sillä pimeys ei luovu minusta, ja synkeys ei kätketä minulta.