2Jos minun surkeuteni punnittaisiin, ja minun kärsimiseni yhtä haavaa laskettaisiin vaa´an päälle,

3Niin se olis raskaampi kuin santa meressä; sentähden ovat minun sanani nielletyt ylös.

4Sillä Kaikkivaltiaan nuolet ovat minussa, joiden myrkky särpää minun henkeni; ja Jumalan kauhistus tarkoittaa minua.

5Huutaako metsä-aasi, kuin hänellä ruohoja on? ammuuko härkä, kuin hänellä on ruokaa?

6Syödäänkö mautointa ilman suolaa? eli maistaako valkuainen munan ruskuaisen ympäriltä?

7Jota minun sieluni ennen kuoitti, se on nyt minun ruokani minun kipuni tähden.

8Jospa minun rukoukseni tapahtuis, ja Jumala antais minulle, mitä minä toivon!

9Että Jumala tahtois ja löis minun rikki, ja päästäis kätensä särkemään minua;

10Niin olis minulla vielä sitte lohdutus, ja minä vahvistuisin sairaudessani, ellei hän säästäisi minua: en ole mitään kuitenkaan kieltänyt pyhän puhetta.

11Mikä on minun väkeni, että minä voisin toivoa? ja mikä on minun loppuni, että minun sieluni vois kärsiväinen olla?

12Onko minun väkeni kivinen? eli minun lihani vaskinen?

13Ei ole minulla missään apua; ja minun saatuni on pois ajettu minulta.

14Joka ei osoita lähimmäisellensä laupiutta, hän hylkää Kaikkivaltiaan pelvon.

15Minun veljeni ovat rikkoneet minua vastaan, niinkuin oja ja niinkuin väkevä virta ohitse menneet,

16Jotka ovat kauhiat jäästä, ja jotka lumi peittää.

17Kuin helle heitä ahdistaa, pitää heidän nääntymän, ja kuin palava on, pitää heidän katooman paikastansa.

18Heidän polkunsa poikkeevat pois; he raukeevat tyhjään ja hukkuvat.

19He katsoivat Temanin tietä, rikkaan Arabian polkuja he toivoivat.

20Mutta heidän pitää häpiään tuleman, ratki surutoinna ollessansa; ja heidän pitää häpeemän siihen tultuansa.

21Sillä ette nyt mitään ole; ja että te näette surkeuden, pelkäätte te.

22Olenko minä sanonut: Tuokaat minulle! eli antakaat minun edestäni lahjoja teidän tavarastanne?

23Ja pelastakaat minua vihollisten kädestä, ja vapahtakaat minua tyrannein käsistä?

24Opettakaat minua, minä olen ääneti, ja jota en minä tiedä, niin neuvokaat minua.

25Kuinka vahvat ovat oikeuden puheet? kuka teissä on se, joka sitä laittaa taitaa?

26Te ajattelette sanoja, ainoastaan nuhdellaksenne, ja teette sanoillanne epäileväisen mielen.

27Te karkaatte köyhän orvon päälle, ja kaivatte lähimmäisellenne kuoppaa.

28Mutta että te nyt tahdotte, niin katsokaat minun päälleni, jos minä teidän edessänne valhettelen.

29Palatkaat nyt, olkoon pois vääryys: Tulkaat jälleen; minun vastaukseni pitää oikia oleman.

30Onko minun kielessäni vääryyttä? eikö minun suulakeni ymmärrä vaivoja?