1Veisu korkeimmassa Kuorissa. Muista, Herra, Davidia, ja kaikkia hänen vaivojansa,

2Joka Herralle vannoi, ja lupasi lupauksen Jakobin väkevälle:

3En mene huoneeni majaan, enkä vuoteeseeni pane maata;

4En anna silmäini unta saada, enkä silmälautaini torkkua,

5Siihenasti kuin minä löydän sian Herralle, Jakobin väkevän asumiseksi.

6Katso, me kuulimme hänestä Ephratassa: me olemme sen löytäneet metsän kedoilla.

7Me tahdomme hänen asuinsioihinsa mennä, ja kumartaa hänen jalkainsa astinlaudan edessä.

8Nouse, Herra, sinun lepoos, sinä ja sinun väkevyytes arkki.

9Anna pappis pukea heitänsä vanhurskaudella ja sinun pyhäs riemuitkaan.

10Älä käännä pois voideltus kasvoja, sinun palvelias Davidin tähden.

11Herra on vannonut Davidille totisen valan, ja ei hän siitä vilpistele: sinun ruumiis hedelmästä minä istutan istuimelles.

12Jos sinun lapses minun liittoni pitävät, ja minun todistukseni, jotka minä heille opetan, niin heidän lapsensa myös pitää sinun istuimellas istuman ijankaikkisesti.

13Sillä Herra on Zionin valinnut, ja tahtoo sitä asuinsiaksensa.

14Tämä on minun leponi ijankaikkisesti: tässä minä tahdon asua; sillä se minulle kelpaa.

15Minä hyvästi siunaan hänen elatuksensa, ja hänen köyhillensä kyllä annan leipää.

16Hänen pappinsa minä puetan autuudella; ja hänen pyhänsä pitää ilolla riemuitseman.

17Siellä minä annan puhjeta Davidin sarven: minä valmistan kynttilän voidellulleni.

18Hänen vihollisensa minä häpiällä puetan; mutta hänen päällänsä pitää hänen kruununsa kukoistaman.