1Asaphin Psalmi. Totta on Jumala hyvä Israelille, niille, jotka puhtaat sydämestä ovat.

2Mutta minä olisin pian jaloillani horjunut: minun askeleeni olisivat lähes liukastuneet.

3Sillä minä närkästyin öykkäreistä, että minä näin jumalattomat menestyvän.

4Sillä ei he ole missään kuoleman hädässä, vaan heidän voimansa pysyy vahvana.

5Ei he ole vastoinkäymisessä niinkuin muut ihmiset, ja ei heitä vaivata niinkuin muita ihmisiä.

6Sentähden on heidän ylpeytensä koria, ja heidän väkivaltansa kaunistaa heitä.

7Heidän silmänsä paisuvat lihavuudesta: he tekevät mitä ainoastansa heille kelpaa.

8Kaikkia he katsovat ylön, ja sitte pahasti puhuvat: he puhuvat ja laittavat ylpiästi.

9Mitä he puhuvat, sen täytyy olla taivaasta puhuttu: mitä he sanovat, sen täytyy maan päällä kelvata.

10Sentähden noudattaa heitä yhteinen kansa, ja kokoontuvat heidän tykönsä niinkuin vedet,

11Ja sanovat: mitä Jumalan pitäis heitä kysymän? mitä pitäis korkeimman heistä lukua pitämän?

12Katso, ne ovat jumalattomat: he ovat onnelliset maailmassa ja rikastuvat.

13Pitäiskö siis sen turhaan oleman, että minun sydämeni nuhteetoinna elää, ja minä pesen viattomuudessa minun käteni?

14Ja minä ruoskitaan joka päivä, ja minun rangaistukseni on joka aamu käsissä?

15Minä olisin lähes niin sanonut kuin hekin; mutta katso, niin minä olisin tuominnut kaikki sinun lapses, jotka ikänänsä olleet ovat.

16Minä ajattelin sitä tutkia; mutta se oli minulle ylen raskas,

17Siihenasti kuin minä menin Jumalan pyhään, ja ymmärsin heidän loppunsa.

18Tosin sinä asetit heitä liukkaalle, ja syöksit heitä pohjaan.

19Kuinka he niin pian hukkuvat: he hukkuvat ja saavat kauhian lopun.

20Niinkuin uni, koska joku herää, niinpä sinä, Herra teet heidän kuvansa kaupungissa ylönkatsotuksi.

21Vaan kuin se karvasteli minun sydämessäni ja pisti minun munaskuitani,

22Silloin olin minä tyhmä ja en mitään tietänyt: minä olin niinkuin nauta sinun edessäs.

23Kuitenkin minä pysyn alati sinun tykönäs; sillä sinä pidät minun oikiasta kädestäni.

24Sinä talutat minua neuvollas, ja korjaat minua viimein kunnialla.

25Kuin sinä ainoastansa minulla olisit, niin en minä ensinkään sitte taivaasta eli maasta tottelisi.

26Vaikka vielä minun ruumiini ja sieluni vaipuis, niin sinä, Jumala, kuitenkin olet aina minun sydämeni uskallus ja minun osani.

27Sillä katso, jotka sinusta eriävät, ne hukkuvat: sinä kadotat kaikki, jotka sinua vastaan huorin tekevät.

28Mutta se on minun iloni, että minä itseni Jumalan tykö pidän, ja panen toivoni Herran, Herran päälle, ilmoittamaan kaikkia sinun töitäs.